perjantai 1. marraskuuta 2013

Viimeisiä viedään...

Sunnuntaina siis hengailin aamusta vielä yliopiston atk-luokassa kirjoitellen blogia ja kuluttuen aikaa.
Joskus 13 kieppeillä luokkaan oli tullut jokunen opiskelija ja itsestäni alkoi tuntumaan että en ehkä viitsi enää paikanpäällä olla.
Joten päätin että on aika suunnata keskustaan ja etsiä joku toinen chillailupaikka.
Pihalle päästyäni huomasin että aamun sadekeli oli väistynyt ja lämpöä oli taas about 18 astetta.
Päätinkin jäädä yliopiston lähistöllä olevan ravintolan terassille kuluttamaan aikaa hetkeksi.
Ravintola oli suljettu joten sain aivan rauhassa makoilla penkillä ja ottaa pienet päikkäritkin.

Jonkun tovin jälkeen päätin suunnata keskustaan ja johonkin ravintolaan/kahvioon.
Mieleni teki jotain suolaista purtavaa ja totesin että voisin pyörähtää mäkkärissä syömässä,
ateriaani syödessäni kuuntelin samalla viereisessä pöydässä istuvien tyyppien keskusteluja.
Kävi ilmi että yksi tyypeistä oli reppureissaamassa ympäri Eurooppaa ja syötyäni kysyin voinko liittyä seuraan.
Reppureissaaja oli jenkkilästä ja hän oli kierrellyt maailmaa jo noin 7 vuotta.
Välillä työskennellen jossain päin maailmaa pari kuukautta ja jälleen matkaa jatkaen.
Yllättäen tällaisen henkilön kanssa juttua riitti melkoisesti.
Hän oli odottamassa kyytiä, joka tulisi hakemaan hänet muutaman tunnin kuluttua, joten jatkoimme chättäilyä piiiiiiiitkän tovin.
Sattumalta pöytäämme istahti myös mies joka oli ollut myös reissaamassa ja nyt suuntaamassa kotiinsa.
Kolmestaan rupattelimme yli pari tuntia ja kun jenkki lähti eteenpäin, päätimme toisen reissaajan kanssa lähteä vielä kahville ennen kuin hänen bussinsa lähtee.
Miten mahtavasti sattuikin että törmäsin näihin kahteen henkilöön, sillä aika kului hyvin nopeasti.
Kohta kello olikin jo 19.00 ja toinenkin reissaaja poistui paikalta, oman bussin lähtööni oli enää reilu tunti, joten ei huonosti ollenkaan.

Toistamiseen sain jo todeta että Student agencyn bussit on hyviä, edellisen kerran kyseisen firman bussilla liikahdin kesälomareissulla.
Nahkapenkit, näytöt edessä olevien niskatuissa, joissa lukuisia leffoja sarjoja, musiikkia yms..
Myöskin ilmainen wifi, tosin tällä kertaa se oli käytettävissä vain Tsekin rajojen sisällä..
Pari eka tuntia bussimatkasta katselin elokuvaa jonka jälkeen päätin kokeilla nukkumista.
Eihän siitä mitään tullut... :P Yö jatkui välillä leffaa katsoessa, välillä hieman nukkumista yrittäen ja muutaman kerran pysähdyspaikoilla jaloitellessa.

Maanantaina aamulla 6.30 aikaan olimme perillä Prahassa.
Menin kuluttamaan aikaa bussiaseman ravintolaan jossa istuin pari tuntia.
Tämän jälkeen lähdin tutkimaan hieman kaupunkia, täytyi heti todeta että kaupunki näytti todella kivalta.
Paljon minun silmääni miellyttäviä asioita, kuten paaaljon vanhoja rakennuksia.
Jonkun tunnin kiertelin kylillä, välillä istuen penkillä musiikkia kuunnellen, välillä kävellen eteenpäin.


Sunnuntaina päätin että varaan hotellihuoneen viimeisiksi kahdeksi yöksi, koska couchsurfingpaikoista ei kuulunut mitään...!
Huone oli edullinen ja hintaan sisältyi aamupala, joten totesin että ehkä tällainen pieni luksus ei olisi pahitteeksi reissun loppuun.
Kierreltyäni tarpeeksi rinkan kanssa, päätin suunnata hotellille levähtämään.
Parin tunnin päikkärit tuntui todella hyvältä. phuhh..

Päikkäreiden jälkeen kävin ravintolassa syömässä ihan kunnolla, nyt ei enää nollabudjetilla mennä, vaikka hieman oudolta rahankäyttö tuntui edelleen.
Syömisten jälkeen palasin hotellilleni ja mielenkiintoista oli huomata että nyt kun olinkin hotellihuoneessa YKSIN, tuli ihan perkeleen tylsää.!
Päätin katsella cs-sivuilta onko Prahassa mitään menoja illaksi, löysinkin yhden tapahtuman joka oli karaokeilta.
Ajattelin että samapa tuo, tahdon silti mennä katsomaan, josko siellä juttuseuraa olisi.
Olihan siellä, paikanpäällä oli noin 30 ihmistä, rentoa menoa, karaokea ja halpaa juotavaa.


Tiistaina kävin aamulla aamupalalla jonka jälkeen loikoilin huoneessani vielä useamman tunnin.
Päivällä lähdin kiertelemään ympäri kaupunkia, kävin taas raflassa syömässä, varaamassa tatska-ajan, enää ei ollut mihinkään hoppua ja olikin mukava vain istua alas jonnekkin kahville ja nauttia kiireettömyyden tunteesta.


Illalla oli luvassa toinen cs-meeting, tämänkertaisen nimi oli "tuesday toast".
Tällaiset tapahtumat on kyllä minun mieleen, koska paikalla on paljon muista maista kotoisin olevia ihmisiä, jotka tykkäävät myös matkailusta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta.
Paikalla oli taas reilusti porukkaa ja illan aikana rupattelin lähes kaikkien kanssa, Cool.!
Hieman pienemmällä porukalla lähdimme vielä illan päätteeksi käymään toisessa baarissa, jonka jälkeen suuntasinkin unille.

Keskiviikko, viimeinen päivä..
Aamupala maittoi edellis-illan ravintolakierroksen jälkeen hyvin, hotellista täytyi kirjautua ulos klo 12.
Hieman ennen sitä lähdinkin kaupungille kierteleen, onneksi rinkan sain jättää hotellille päiväksi.
Päivä kuluikin todella nopeasti, pikkuisen kävelykierroksen jälkeen suuntasin kahville, sieltä tatuointiliikkeeseen jossa aikaa vierähtikin lähes 4 tuntia.
Tämän jälkeen hain rinkan hotellilta ja suuntasin tapaamaan yhtä maanantai-illan tuttavaa.
Kävimme kahvilla istumassa, mutta kauaa emme kerenneet rupattelemaan koska oli jo aika suunnata kentälle.
Prahasta Helsinkiin lennettäessä vieressäni istui eräs Helsinkiläinen reissaaja, joka oli myös matkustellut ympäri Eurooppaa noin kuukauden. Oli hauskaa jutella tyypin kanssa, varsinkin kun molemmilla Suomen kieli kangerteli hieman alussa ja välillä lauseisiin eksyi pari sanaa Englanniksi. Hahahh. :D

Helsingin lentokentällä oikealle portille kävellessäni huomasin "relaxation area" paikan ja mielenkiinnosta menin  kurkkaamaan miltä paikka näytti.
Sisällä tilassa oli erilaisia rentoutumistuoleja yms...
Ja mikä parasta, siellä oli myös erillisiä suljettavia nukkumapaikkoja..!!
Aivan mahtava paikka, itselläni oli noin 5 tuntia aikaa lepäillä ja itseasiassa aika kului erittäin nopeasti kun pikkuiset tirsat otti.
Torstaina aamulla klo 8 aikaan olin perillä Oulun kentällä ja loppumatkan taitoin bussilla.


Reissun jälkeisiä mietteitä......
Mukavaa tietysti olla kotona, mutta kyllähän se hieman kummalliselta tuntuu.
Varsinkin se että koko ajan on ollut todella paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja nyt yhtäkkiä istuinkin yksin kotonani.
Vaikkei keli Oulussa oikesti mikään kylmä ole, niin kyllä se melko raittiilta tuntuu kun todella lämmintä lähes koko reissun ajan oli.
Masentavaa oli huomata ettei Oulussa ole tällä hetkellä yhtään Cs-meetingejä, nuo oli aivan mahtavia kokoontumisia.. Ehkä minun täytyy muuttaa Prahaan.. hmm...

Olo on väsynyt mutta toisaalta myös helpottunut, johtuen todennäköisesti viimeisten päivien vähäisistä unista, mutta toki reissaaminen on välillä uuvuttavaa muutenkin.
Yhtäaikaa oli mukavaa palata kotiin, mutta toisaalta olisin tahtonut jäädä Prahaan tai jatkaa reissaamista jonnekkin muualle.
Yllätyin siitä kuinka vähän stressasin koko reissulla, suurelta osalta kaikki sujui hyvin, tai erittäin hyvin.!
Painoa 74,6kg joten ehkäpä leipäkuuri ei huomattavaa tuhoa tehnyt.
Todella mukavaa päästä syömään taas hieman järkevämmin, tosin kaupassa käydessä tuntui ettei tiennyt yhtään mitä ostaa.

Reissussa sain noin 35 eri autokyytiä, minulla oli noin 15 eri hostia ja tapasin kymmeniä muita mielenkiintoisia ihmisiä.
Kiitos siis kaikille reissussa tapaamilleni ihmisille, eläimille ja tietysti kiitos myös blogin lukijoille.!
Oli kyllä mahtava kokemus. =) Wou..!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti